Työtä, joka haastaa ja palkitsee – Saku löysi uuden suunnan Hans Langhilla
- Pesupalvelu Hans Langh
- 17.6.
- 2 min käytetty lukemiseen

Kun 34-vuotias teollisuusmaalari Saku Tuukkanen alkoi kaivata elämäänsä uutta suuntaa, hän päätti tarttua tilaisuuteen ja kokeilla jotain aivan muuta. Pesupalvelu Hans Langhilla odotti työ, joka on tarjonnut paitsi fyysisiä haasteita ja reissuja, myös tunnetta siitä, että omalla työllä on merkitystä – juuri sitä, mitä Saku oli kaivannut.
Erikoisosaamista teollisuuden tarpeisiin
Pesupalvelu Hans Langh Oy on tunnettu vaativien puhdistusoperaatioiden erikoisosaaja. Yli 50 vuoden kokemuksella, tinkimättömällä asenteella ja innovatiivisella otteella perheyritys palvelee teollisuuden, meriteollisuuden ja yksityisasiakkaiden tarpeita. Asiakkailta saadaan kiitosta erityisesti luotettavuudesta, nopeudesta ja joustavuudesta.
Juuri tällaiseen tekemiseen, alun perin Päijät-Hämeestä Hartolasta kotoisin oleva, Saku sukelsi, kun hän muutti Mikkelistä Varsinais-Suomeen ja aloitti uuden työnsä Hans Langhilla.
– Kuulin firmasta veljeltäni, joka on merimies ja tiesi, että täällä olisi paikka auki. Olin jo jonkin aikaa miettinyt alanvaihtoa, ja päätin kokeilla, Saku kertoo.
Alkuun ilman aiempaa kokemusta
Vaikka teollisuusmaalarin ja korkeapainepesijän työssä on eroja, taustasta oli silti hyötyä.
– Entisessä työssä oli tullut käytettyä korkeapainepesureita, mutta muuten homma oli ihan uutta. Onneksi täällä ei odoteta, että kaikki osataan heti – tärkeämpää on asenne ja halu oppia. Kokeneemmat opastavat, ja ajan kanssa työn oppii kyllä, Saku kiteyttää.
Langhin tehtävissä ei Sakun mukaan ole kahta samanlaista päivää. Hän kuvaa työtään monipuoliseksi: suurtehoimurointia, korkeapainepesua, vesipiikkausta ja erilaisia puhdistustöitä laivateollisuudessa.
– Esimerkiksi vesipiikkaus on fyysisesti raskasta ja vaatii tarkkuutta – vedellä leikataan betonia jopa 3 000 barin paineella. Työturvallisuus on siinä aivan keskeistä, Saku muistuttaa.
Työhön liittyy myös reissaamista. Viime aikoina Saku on ollut työkeikoilla Hangossa, Raumalla ja edessä on viikon työreissu Viroon.
– Pitkiin päiviin kannattaa varautua, mutta työaikoja voidaan myös järjestellä elämäntilanteen mukaan. Se tuo joustavuutta, jos vaikka on perhettä, Saku kiittelee.
Uusi koti, uusi yhteisö
Muutto uudelle paikkakunnalle voi tuntua isolta askeleelta, mutta Langh tarjosi Sakulle alkuun asunnon yrityksen läheltä. Se helpotti sopeutumista ja antoi tilaa tutustua uuteen arkeen rauhassa.
– Heti alkuun tuli tunne, että täällä pidetään huolta. Työporukka otti hyvin vastaan, ja vaikka uutena vähän katsotaan, miten pärjää, se kuuluu asiaan. Pareittain tehdessä oppii nopeasti, ja kaikkien kanssa on ollut helppo tulla toimeen.
Uusi elämä Varsinais-Suomessa on Sakun mukaan lähtenyt hyvin käyntiin.
– Tyttöystävä löytyi täältä, ja Piikkiön luonto on mahtavaa. Ulkoilu ja koiran kanssa lenkkeily ovat tärkeitä vastapainoja työn fyysisyydelle. Turku ja meri lähellä – ne ovat upeita, varsinkin näin kesällä.
Työ, joka antaa paljon
Vuoden aikana työ on tarjonnut Sakulle juuri sitä, mitä hän lähti etsimään: konkreettista tekemistä, uuden oppimista ja tunnetta onnistumisesta.
– On aika ainutlaatuinen tunne, kun kömpii ulos öljytankista pitkän päivän jälkeen ja tietää tehneensä jotain oikeasti vaativaa. Siinä on sellaista tekemisen meininkiä, joka tuntuu hyvältä, Saku toteaa.
Sakun mukaan Hans Langhilla on tosi erilaisia tyyppejä töissä: nuoria, perheellisiä, hiljaisia ja puheliaita. Ei ole yhtä muottia, johon pitäisi sopia. Tärkeintä hänen mukaansa on, että on valmis tekemään ja oppimaan. Esimerkiksi Saku sai C-kortin firman kustantamana, kun sitä tarvitsi – hän kokee, että täällä oikeasti tuetaan kehitystä.
– Jos kaipaat vaihtelua, uusia haasteita tai vain jotain konkreettista ja fyysistä työtä, suosittelen lämpimästi. Työ vaihtelee ja pitää otteessaan. Vielä vuoden jälkeenkin on hyvä fiilis tulla töihin – ja se kertoo paljon, Saku summaa.
Kiinnostuitko?
Katso avoimet paikat ja ota yhteyttä: https://www.hanslangh.fi/rekry
Tule mukaan porukkaan, jossa työ palkitsee ja tuntuu hyvältä.
Comments